sunnuntai 30. joulukuuta 2012

kohokohdat 2012


Heti tammikuussa tapahtui yksi vuoden ehdottomasti ihanimmista asioista! Pääsin vihdoin seuramme edustusjoukkueeseen, johon pääsystä olin vain voinut unelmoida koko cheerurani ajan. Tämä vuosi oli muutenkin harrastuksen parissa oli paras ikinä.


Vihdoinkin pääsin pois peruskoulusta! Päättärit ei kuitenkaan ollut mitkään kovin mieleen painuvat, koska en edes muista mitä tein, hahah! Mutta kuitenkin jee selvisin peruskoulun ja ihan hyvin! Kesäkuussa tämä viimeisen vuoden kova työ palkittiin ja pääsin ensimmäiseen haluamaani lukioon!



Vietin elämäni parhaan ulkomaan matkan Italiassa, kun pääsimme ryhmästunttimme kanssa edustamaan Suomea EM-kilpailuihin. Kisat menivät hyvin sillä voitimme, mutta matka kävi hyvin myös lomasta. Olimme mm. päivän Venetsiassa, jossa en ollut ikinä enne käynyt. Tämä viikko on ehdottomasti yksi koko elämäni parhaista viikoista!



Oi vietin elämäni parhaan mökkiloman, kun mentiin kahden kaverini kanssa toisen kaverini mökille! Oli ihanaa kun sai näyttää oikein luvan kanssa kamalalta. Katsottiin paljon leffoja, syötiin tottakai erittäin makoisaisti, uitiin ja otettiin aurinkoa! Yritettiin me myös soutaa, mutta siitä ei sen enempää.



Syyslomalla oli tosi kivaa! Ehdin olemaan paljon kavereiden kanssa, mutta mieleenpainuvin juttu oli, kun tulimme juhlistamaan EM-kultaamme meille ryhmästuntin kanssa, vähän jäljessä tosin. Niinkuin kuvasta näkyy tehtiin yli paljon ruokaa ja pidettiin muutenkin tosi hauskaa.





Pidettiin muutaman kaverin kanssa pienet Sweet 16- juhlat. Oli kyllä tosi mukavaa ja yksi kavereistani oli tehnyt ihan hullun upean kakun meille! Tosin tuossa päivässä huonona puolena oli se, että satuin treeneissä jotenkin tappamaan nilkkani ja se on välillä vieläkin todella kipeä, koska en lähestyvien kisojen takia voinut lopettaa treenaamista.



Cheerleadingin SM-kilpailut! Nämä olivat ensimmäiset kilpailuni seniori sarjan puolella ja sijoituttiin hienosti 4. Olen ollut SM-kisoissa muistaakseni vasta kolme kertaa kisamaton puolella ja voin sanoa näiden kisojen kuuluneen joka vuosi niihin ihanimpiin asioihin. Harmittaa kun tiedän, etten tule pääsemään näihin kauden huipentujaisiin ensi vuonna, mutta tiedän joukkueeni pärjäävän vallan loistavasti silti!



No tottakai jouluaatto, mutta sen kai onkin tarkoitus olla vuoden yksi parhaista päivistä. Joulut on aina ihania ja mieluusti viettäisin uuden joulun pian, mieluusti vaikka tuossa tammikuun alussa.

Parhaimpiin hetkiin kuului myös se, että sain tietää pääseväni vaihtoon ja vielä Amerikkaan, myös kaikki juhlat ovat olleet ihania! Vuoteen 2012 on mahtunut niin paljon ihania hetkiä! Tottakai niitä huonoja hetkiäkin on ollut, mutta voisin sitkin sanoa tämän vuoden olleen tähän mennessä paras. Huomenna kuitenkin alkaa viimeinen päivä vuotta 2012 ja sitten starttaa mun Amerikkavuosi, aika pelottavaa! Mutta uuteenvuoteen, itselläni on tarkoitus uuttavuotta juhlistaa kotona, tosin meille on tulossa kavereita. Toivottavasti uusivuosi tulee niin minulle kuin teillekkin yksi vuoden kohokohdista!

Pitäkää erittäin hauska uusivuosi!!

lauantai 29. joulukuuta 2012

Helsinkipäivä


 Eilen, eli niin kuin perjantaina olin muutaman kaverin kanssa katsastamassa Helsingin alennusmyyntejä. Pahoittelen huonoja kuvia ja sitä etten ehtinyt ottamaan kameraa esille muuta kuin silloin kun olimme syömässä. Tässä välissä haluan sanoa, ettei blogini tarkoitus ole olla lifestyle blogi täällä Suomen päässä, mutta haluan että tiedätte millaisia juttuja täällä teen ja millaisia juttuja siellä Amerikassa. Ehkä oppimaan tuntemaan minua paremmin olisi paremmin sanottu. Mutta tuohon Helsingin reissuun, ai ai ai jalat on vieläkin kipeät! En ostanut oikeastaan yhtään vaatteita, vaikka sainkin rahaa mukavasti kulumaan. 


 Tekoripset uuttavuotta varten! Butterrick's 5,90e

 Punottu vyö Pieces 16,95e  3e

 Matte mousse Stockmann 13,50 10e

Puuterihuiska Ginatricot 3,95e

Vyö Mango 9,95e 4,95e

 Laukku Mango 29,95e 19,95e

 Paita H&M 7,95e 3e tätä paitaa olis tarkoitus vähän tuunailla, mutta siitä ehkä lisää toisten.

Näitten lisäksi ostin alennuksessa olevia alusvaatteita ja kaikkenaista normaalia, kuten vanulappuja, joten ajattelin säästää teidät näiltä erittäin kiinnostavilta tavaroilta. Pian on kuitenkin uusivuosi jee! Joten nauttikaa siitä ja palaillaan mitä luultavammin huomenna!

torstai 27. joulukuuta 2012

miksi vaihto-oppilaaksi?

Olen halunnut Amerikkaan jo tosi kauan! Haluan nähdä ihan omin silmin millaista se meno on toisella puolella maailmaa, vaikkei se olisikaan niin erillaista kuin olen kuvitellut. Tosiaan en ole ikinä Amerikassa käyny, tai edes poistunut Euroopasta, mutta silti jotenkin uskon et se vois olla paikka mistä mä tykkään. Maavaihtoehtoa ei edes tarvinnut miettiä, koska en pystyisi kuvittelemaan itselleni muuta maavaihtoehtoa. Tiedän, etten tule elämään paratiisissa palmujen alla tai en tule asumaan modernissa linnassa Kaliforniassa, enkä sitä sinäänsä edes haluaisi. Olisi kuitenkin ihanaa, jos voisin pitää pääni sisällä paikkaa missä asun omana paratiisinani. Toivoisin, että pystyisin pitämään paikkaa kotina ja perhettä todellisena perheenä, sitten se paikka olisi minun unelma paikka.

Yleisesti vaihtariksi haluan ainakin sen takia että:
  • Olen elänyt täällä yli 16 vuotta ihan samanlaista elämää ja ennen kun aikuistun ja tiiän mitä haluan, haluan käydä koittamassa jotain ihan muuta. 
  • Haluan koittaa rajoja ja tietää selviäisinkö mä tuollaisesta vuodesta.
  • Olen yli huono puhumaan englantia ja osa syy on, että haluisin mun kielitaidon kehittyvän siellä.
  • Haluan tavata paljon uusia ihmisiä, saada uusia kavereita, tuttuja ja perheen toiselta puolelta maapalloa.
  • Itsenäistyäkkin haluaisin, oppia hoitamaan asioita enemmän itse.
  • Haluan tietää onko high school elämä sellaista kuin jenkkien teinileffoissa, tai tiedän ettei se ole, mutta haluan tietää millaista se on!
  • Odotan ihania vaatekauppoja (en oota sitä miten saan raahattua mun tavarat sieltä pois).
  • Täällä mulla ei ole ollut pitkään aikaan lähes yhtään vapaa-aikaa, ja en itse ole saanut päättää mitä teen, pieni poissaolo tekee toivottavasti hyvää.
  • Haluan juuri sen tauon!
  • Haluan itse kertoa muille todellisen kuvan vaihdossa olemisesta. 
                               kuvat www.weheartit.com

tiistai 25. joulukuuta 2012

joulupäivä


 Nämä se pukki mulle toi! Kuvasta puuttuu se kolmijalka, mutta siitä ei ole mitään kunnollista kuvaa. Sain myös lahjakortin Stokkalle, vähän rahallista tukea ja alusvaatteita, mutta niitä en nyt rupea esittelemään. Tuossa kolmannessa kuvassa olevat tossut on ihanat, sillä kun tossujen sisässä olevan kauratyynyn laittaa mikroon tulee tossuista ihana lämpimät! Tuossa hupparissaki on lämmin karvainen sisus.


Tänään siis jatkettiin joulua ja oikeastaan ollaan oltu vaan kotona. Pitäisi alkaa pian taas sosialisoitumaan ja lähtemään johonkin ihmisten ilmoille, koska valitettavasti tämä loma ei kovin pitkä ole! No kuitenkin kaikkea kivaa on luvassa ainakin ensiviikolla, kun vuosikin vaihtuu. Häh enää alle viikko tätä vuotta ja sitten alkaakin varmaan aika raskas vuosi.

CHRISTMAS 2012


Minusta joulu on ehdottomasti koko vuoden paras juhla! On ihanaa kun koko päivä soitetaan joululauluja, syödään, koristellaan pipareita, jutellaan ja niinkuin joka vuosi, katsotaan siskojen kanssa telkkarista Joulupukki ja noitarumpu. Joka joulun jälkeen tuntuu, että tämä joulu oli parempi kuin viimevuotinen. Ääk miksi joulu menee niin nopeasti?! Illalla tuli ihan tippa linssiin, kun tajusin viimeisen joulun ennen vaihtoa menneen. Ei nämä täällä osaa katsoa Joulupukkia ja noitarumpua tai koristella pipareita ilman mua! Mutta onneksi meillä ei ole vielä ihan koko jouluilu ohi, vaan pian meille tulee lisää sukulaisia syömään jääneitä jouluruokia. Joka joulun jälkeen meillä meillä syödään kinkkua vielä uutenavuotenakin. Aika ihme, koska ollaan suursyömäreitä! Joululahjoista sen verran, että sain kolmijalan, jee! Sitä olin vähän salaa toivonutkin. Kuvailuun liittyen sain myös kuvauksen käsikirjan. Onneksi en ehtinyt ostaa sitä vielä itse. Muut joululahjat esittelen vähän myöhemmin. Pitäkää kaikki tosi kiva joulupäivä!