sunnuntai 27. tammikuuta 2013

tylsyyttä ja turhuutta


Moikka kaikki ja terveisiä tylsyydestä! Tylsyydestä sen takia, että maanantaina alkaa koeviikko johon olen tuskallisesti  yrittänyt valmistautua. En voi sanoa motivaationi olevan koulun suhteen edes huono, koska sitä ei minulta löydy ollenkaan. Muitakin kouluun liittyviä asioita on tullut tehtyä, nimittäin alustavat kurssivalinnat 2. vuodelle. Oli tosi vaikeaa miettiä mitä haluan kahden vuoden päästä opiskella ja miettiä mitä jos en pidä yhtän samoista aineista kuin nyt. Sain kuitenkin ne tehtyä, tosin luulen niiden muuttuvan vielä melkein kokonaan. 
Sain AFS ltä muistaakseni perjantaina sähköpostia, jossa kerrottiin eri maiden lähtöpäiviä ja käskettiin lähettää passin kopio tulevia lentotietoja varten. Lähtöpäivät USA han ovat:
7-9.8.2013
22-23.8.2013
5-6.9.2013
Toivoisin pääseväni lähtemään ensimmäisessä lähdössä, ja on suuri todennäköisyys on, että siinä matkustan. Ekassa erässä matkustaminen kuitenkin riippuu siitä, että saanko tietää perheeni ennen heinäkuuta. Kuitenkin uskon ja suuresti sitä toivon. Perheestä puheenollen haluan tietää nyt heti! Viime vuonna  AFS sän vaihtarit saivat tietää aikaisintaa  perheensä helmikuussa, joten voin periaatteessa saada tietää perheen ja alueen jo parin kuukauden sisällä. Poksahdan jos joudun odottamaan heinäkuuhun! Nyt kuitenkin jatkan koeviikkoon valmistautumista ja pitäkää te kivempi sunnuntaipäivä kuin minä!

2 kommenttia:

  1. Ihania talvikuvia!<3
    Minäkin olen miettinyt kurssivalintoja, silla aloitan lukion ensi syksynä. Mitä kieliä sinä luet? Entä onko sinulla pitkä matikka? Jos on niin onko se hirveän vaikeaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kielistä mulla on enkkua, ruotsia,espanjaa ja luen lyhyttä matikkaa lähinnä siksi koska mulla on tuo "ylimääräinen" kieli :) kuitenkin lähes kaikkilla muilla ( n.85%) meidän koulusta on pitkä, joten luulisi siellä pärjäävän jos vähänkään innonstusta on :D! Ja kiitos paljon :))!

      Poista

Kiitos kommentista <3