maanantai 24. kesäkuuta 2013

keskikesä 2013


 Heippa hei! Nyt on keskikesän juhlat tullut juhlittua ja voin sanoa koko viikonlopun olleen paras pitkään aikaan. Perjantaina juhlin juhannusta ensimmäistä kertaa parhaimpien kavereiden kanssa täällä meillä kaupungissa.   Mukavaan iltaan kuului juttelua, syömistä, trampoliinilla pomppimista, uusia ihmisiä, vaahtiksien paistamista, laskettelerinteen päälle kiipeämistä, naurukohtauksia, saunomista ja uimista. Kuvia mulla onkin näköjään vaan ruuasta, koska en uskaltanut oikein kameraa missään raahata ja eipä olisi tainnut kovin hyviä kuvia tullakkaan. Ilta meni vähän pitkäksi, joten nukuimme lauantaina pitkään ja teimme ihanan aamiaisen (alin kuva). Muuten lauantai päivä meni kaverien kanssa makoillessa ja leffaa katsellessa. 


Sunnuntaina aamulla lähdin tapaamaan ihan parhaita vaihtari tyttöjä keskustaan, suunnittelemaan yhteisille koulukavereille vähän isompia läksiäisiä. Yllättävän hyvin saatiin tulosta aikaan ja suunnitelmat kuulostaa tosi kivoilta! Ihme, että jotain voi toisaalta odottaa ja toisaalta pelätä näin paljon?


 Suunnittelun jälkeen lähdin suoraan perheeni kanssa juhlimaan kummitätini toisen hauvan 6 vuotis synttäreitä! Syötiin hyvin, leikittiin koirien kanssa ja polskittiin paljussa, eli siis vietin ihanan kesäpäivän! Olen niin onnellinen kun Suomeen on nyt suotu näinkin hyvät säät, kerrankin näin päin!


Tänään aamulla lähdin siskoni kanssa keskustaan, matkalaukkua metsästämään. Olin jo aikaisemmin katsonut minkä matkalaukun haluaisin, tosin väriä en vielä ollut ehtinyt miettiä. Kun tulimme kauppaan mistä laukku oli tarkoitus ostaa (koska juuri siellä se oli -20% alennuksessa), luki kaupan ovessa kaupan olevan suljettu ainakin loppuviikkoon saakka muuton takia. Asialla ei olisi muuten niin kiire ollut, mutta laukun olisi tarkoitus lähteä mukaan perjantaina alkavalle Kreikan matkalle. Onneksi löydettiin toinen kauppa, missä oli tämä samainen alennus, koska en olisi halunnut maksaa laukusta melkein 40 euroa enemmän. Mukaan siis lähti Samsoniten uusin malli, tilavuus 102l ja paino 4.6 kg. Olen tosi tyytyväinen laukkuun, se on juuri sellainen mitä halusinkin ja värikin on musta tosi kiva! Mukaan lähti myös pari kivaa kesämekkoa ja odotankin enemmän kuin innoissani niiden päälle pukemista ihanassa Kreikassa!

10 kommenttia:

  1. Toi "parhaita vaihtari tyttöjä" kompensoi tota mun puolesta hirveetä kuvaa :-D Oot ihana!

    VastaaPoista
  2. Paljon toi laukku sit makso? 😊

    VastaaPoista
  3. Yhyy mäki just pohdiskelin noitte samojen mekkojen ostoo!:) Eli tykkään sun ostoksista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos ;) oli niin halpoi et sinne vaan osteleen :D!

      Poista
  4. Eiku noi samsonitet maksa yleensä melkei satasen tai yliki? Vai oliks toi sit vaan niin alennettu? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis ton alkuperänen hinta oli musta 239 euroo mut sain sen alennuksen kans 191 eurol :)!

      Poista
  5. Ihana pinkki laukku!:) Iteki olisin halunnu pinkin, mut löydettii sit kirkkaan sininen edullisest et kyl toiki käy :P pidä kivaa Kreikassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) joo musta kaikki värikkäät laukut on tosi kivoja ja mulla oliki ihan sairas valkkaaminen minkä värisen haluun :D! Ja jep pidän :)

      Poista

Kiitos kommentista <3