tiistai 30. heinäkuuta 2013

byebye party


Wääk mitä mä justiinsa äsken tein?! Hyvästelin mun sukulaiset vuodeksi. Siis vuodeksi. Sanotaan että aika menee nopeasti. Mietitään kylmää marraskuista iltaa, koeviikko on meneilleen ja pitää lukea, vaikka haluaisi niin tehdä jotain muuta. Tuntuu, että joululomaankin on vielä niiin mahdottoman pitä aika, että ihan pelottaa elääkö edes sinne asti. Silloin aika ei todellakaan mene nopeasti. Nyt on ajatukset niin niin sekaisin, etten edes tajua. Mulla on enää muutama päivä jäljellä täällä Suomessa (jos joku ei tiennyt lähtöni tapahtuu seuraavan viikon torstaina, 8.8), joka päivälle on jotain ohjelmaa, mun pitää tehdä paljon juttuja vielä ja nyt ahdistaa, koska tuntuu olevan hirveän kova kiire. En saanut yöllä nukuttua, kun ihan muutaman tunnin, koska en sellaisessa ahdistuksessa pystynyt nukkumaan, vaan piti nousta ylös tekemään jotakin 'järkevää'. Veikkaan tämän yön menevän samalla tavalla. 
Sain eilen tietää, että Chicagoon saavuttuani 8.8 kello 12:20, lähden samana iltana 19:30 kohti Wisconsinia bussilla Columbukseen, joka sijaitsee kohtalaisen keskellä Wisconsinia. Matkustan sinne ainakin erään suomalaisen pojan kanssa, jonka tunnenkin jo orientaatioleiriltä. Mulla ei kuitenkaan ole mitään hajua mitä tuolla Columbuksessa, jossa perillä pitäisi olla 22:00, tapahtuu. Hakeeko hostperhe minut tuolta jo silloin illalla, milloin olen varmastikkin aivan mukana maailman menossa, parin vuorokauden matkustamisen jälkeen, vai nukunko tuolla yön yli, jollain pienimuotoisella leirillä ja hostperhe hakee minut seuraavana päivänä vai kustataankohan munt jonnekkin lähemmäs mun kotiseutuja? Jaa'a, toivottavasti kuitenkin selviän perheeseen asti... Vielä jäi myös auki mitä mun Chicagoon laskeutumisen ja bussin lähdön (12:20-19:30) välisenä aikana tapahtuu. Onneksi en kuitenkaan yksin matkassa ole, koska muuten en tiedä mistä osavaltiosta itseni löytäisin...
Ja mitäs sitten muusta, kuin ahdistuksesta ja matkustamisesta? Ainakin se, että pakkaaminen pitäisi aloittaa. Ehkä huomenna voisi. Se on vaan huono, koska mulla on nyt niin vähän vaatteita käytössä, joten en tiedä mitä voin käyttää, kun kaikki normaalit säästetyt vaatteet lepäilevät matkalaukussa. Pitäisi käydä myös ostamassa tietokone. Senkin pitäisi tulla pian, sillä pitää ehtiä lataamaan koneella mm. kuvia. Huomenna luultavan pakkauksen lisäksi näen kaveria, ja taidan käydä vaihtamassa vähän rahaa vielä. Olen myös pohtinut jonkin aikaa, taino alkuvuodesta miettisin, muuta kuoppasin idean, jos ostaisin Suomesta muistuttavan Kånken -repun. Nyt sellaisenkin voisin hyvällä omatunnolla ostaa, koska ei kannata kantaa liikaa käteistä matkustaessa, hehe! Perjantaina mulle tuodaan mummin luota yksi käsimatkatavaralaukku ehdokas, mutten nyt vielä tiedä kelpuutanko sitä... Saattaa nimittäin olla, että se on 50-luvulla valmistettu ja vähän aikansa elänyt, joka poksahtaa ennen Helsinki-Vantaan kentälle saapumista. Jos se ei kuitenkaan ole hyvä, tulee viikonloppuna vähän kiire vielä ostostella käsimatkatavaralaukkua. Okei, nyt lopetan etten koko ahdistuslistaani tänne toistaiseksi vuodata. Muuten huomasitteko ensimmäisen englanninkielisen otsikon? Taitaakin olla jo aika totutella niihin ;). Yritän tulla huomennakin kirjoittelemaan ja kertomaan miten on asiat edistynyt. Toivottavasti hyvin, sillä pian mennään!!



10 kommenttia:

  1. ihana tuo kakku! :D Ite teossa samanlainen huomisiin läksiäisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon 8)! Namnam oon kateellinen ku toi loppu ennen ku olin saanu muuta kun peukalon kokosen palan :/ olis pitänyt tehä enemmän :D

      Poista
  2. apuaaaaaaaaaa :'( nii vähä aikaa enää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pläääääääääääh :"""""'(((( niiinpä sairastaaaa!!!!

      Poista
  3. Äää mulla on ihan sama huomenna edessä :( mutta kyllä se vuosi varmaan nopeesti menee sitten kun pääsee kunnolla mukaan elämään siellä jenkeissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii, joo ei kyl ollu mitään hirveen hauskaa :/... Totta! Se vaan jännittää kuin nopeesti pääsee siihen mukaa :D!

      Poista
  4. huiii kohta sä jo lähet!! :o

    VastaaPoista
  5. oon ite kans miettiny tota Kånken reppua, kun ne muutenkin taitaa käyttää pelkkiä reppuja koulussa:) toisaalta houkuttelis joku victoria's secretinkin reppu......:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin just ;)! Pelkään et se jää ihan turhaks ja en käytäkkään sitä :/...

      Poista

Kiitos kommentista <3