lauantai 3. elokuuta 2013

viimeinen viikonloppu







Moikka vaan kaikille ja terkkuja viimeistä viikonloppuansa Suomessa viettävältä multa! En ole muutamaan päivään millään ehtinyt tulemaan mitään kirjoittelemaan, tosin ei mitään järkevää kirjoiteltavaa olisikaan ollut, koska kaikki päivät jouksee ohi niin sekavasti niin en osaa oikein edes kertoa mitä kaikkea on tapahtunut :D. Olen kuitenkin ostellut tuliaisia (tuliaispostaus luvassa Amerikan mantereelta), tehnyt ensimmäistä kertaa itse riisipuuroa, nähnyt kavereita, ollut laivalla, pelannut Monopolia, tehnyt läksiäislahjoja, käynyt treeneissä, yrittänyt pakkailla (pakkauspostaus myöhässa, mutta tulee kai maanantaina), käynyt vihdoin ostamassa tietokoneen, vienyt kännykän huoltoon, puhellut hostperheen kanssa, vaihtanut rahaa, ostanut käsimatkatavaralaukun ja ravannut ympäri kaupunkia. Kuitenkin samaan aikaan olen yrittänyt nauttia joka hetkestä täällä ja ehkä vähän ollut panikoinut, ollut ahdistunut ja pelokas, mutta samalla niin niin innoissani lähdöstä! Tänään olen saanut hoidettua jo paljon viimeisiä tehtäviä asioita, vaikka olenkin ollut vasta muutaman tunnin hereillä, joten tässä voisi alkaa kai jo rentoutumaan. Siis jos pystyisi. Jäljellä on vielä lopullinen pakkaaminen, karkkituliasiten ostaminen, rahan vaihto ja seuraavan kolumnin valmistelu, eli lähtö on ihan hyvällä mallilla! Nyt on kuitenkin vähän kiirus viettämään etxra kivaa loppu vuorokautta parhaan ystävän kanssa! Huomenna olisi tarkoitus nähdä koulukavereita, joista osaa vikaa kertaa, piknikin merkeissä, joten jos ei huomiseen niin maanantaiseen! Ja miljoonakertaa kysytty kysymys, joko jännittää niin kyllä, mua jännittää!

Pitäkää kaikki kiva viikonloppu ja vaihtarit nauttikaa viimeisistä Suomihetkistä kunnolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3