keskiviikko 25. joulukuuta 2013

♥MERRY CHRISTMAS

Erittäin hyvää joulua multa, tosin vähän jäljessä! Mulla alkaa olla vasta 24 päivä takana päin ja ajattelin mennä pian nukkumaan, koska huomenna olisi luvassa se kunnon juhlimispäivä. Meillä tosin ne juhlat oli jo silloin lauantaina, jolloin talo oli ahdattu täyteen ihmisiä ja ruokaa. Huomenna tänne on tulossa isovanhemmat, kokkaillaan+syödään yhdessä ja tehdään muita joulujuttuja, kuulostaa siis kivalta. 
Tänään, eli aattoaamua heräsin herätyskelloon hiukan ennen kymmentä, ja meinin tekemään jouluista aamiaista. Sen jälkeen rupesin skypettelemään Suomeen tätini luokse, jossa oli myös mm. perheeni. Oli kivaa päästä juttelemaan kaikille pitkästä aikaa, vaikkei kovin pitkään juteltukkaan♥ Juttelun jälkeen rupesin paketoimaan lahjojani hostperheelleni, kuunnellen  samalla suomalaista joulumusiikkia! Siinä vierähtikin lähemmän kolme tuntia, koska olin maailman huonoin paketoimaan... Otin muutamia kuvia jutuista mitä annoin heille lahjaksi, mutta julkaisen kuvat vasta vähän myöhemmin täällä.
Paketoinnin jälkeen katosoimme koko perheen voimin Joulutarina- nimisen elokuvan. Ei kuitenkaan sitä Joulutarinaa, mitä nyt mahdollisesti ajattelet. Tykkään niin paljon tuollaisista koko perheen yhteisistä jutuista! Sitten kun olimme saanut kulutettua kahden tunnin elokuvaan varmaankin se neljä tuntia, koska jouduttiin kesken monta kertaa, kun milloin joku tarvitsi uuden limsan, joku poppareita, kissa oksensi, koira halusi ulos tai takaisin sisään, aloitimme jakamaan lahjoja! Avasimme siis vain noin puolet tänään ja toiset puolet sitten huomenna, elikkä postaan kaikki saamani jutskuttimet siis samaan aikaan. Mua nauratti lahjojen jaossa ihan hirveästi, koska olen tottunut siihen, kun ollaan saatu oma lahjapino kokoon, kaikki repivät ja mättävät paperia pois lahjojen päältä hullun kiilto silmissä ja kun aloitetaan avaamaan toista lahjaa, ollaan täysin unohdettu jo ensimmäinen. Niin täällä kuitenkin jaettiin kaikille yksitellen paketti, ja kaikki omalla vuorollaan avasivat paketin ja kertoivat jotain tästä lahjasta. Taas vaihteeksi aloin nauramaan yksinäni ääneen, kun tuli niin hauska mielikuva meidän perheestä tekemässä tuota samaa. Itseasiassa naurattaa vieläkin :D Lajojen aukomisen jälkeen suunnattiin kirkkoon, jonka jälkeen katseltiin toista leffaa. Itseasiassa leffa taitaa olla vieläkin käynnissä, mutta kun mulla on niin paljon tekemistä, niin oli pakko tulla hoitamaan asioita pois alta. Mm. pakkaaminen on ihan kesken, tai siis en ole oikeastaan vielä aloittanutkaan, hupsis. 
Koosteena vielä koko päivän fiiliksistä sen verran, etten väitä etteikö olisi ikävä ollut, en todellakaan. Olisi ollut kiva istua suomalaisessa jouluruokapöydässä, puhua suomea, laulaa joululauluja, käydä joulusaunassa, syödä pipareita ja torttuja, juoda glögiä rusinoilla ja antaa perheen paketit käteen. Mutta toisaalta tuntuu, ettei noita juttuja ole niin kamala ikävä, etteikö voisin odottaa, mutta ihmisiä mulla on ikävä. Ja ei, en jaksaisi odottaa edes torstaihin, että näen parhaimman ystäväni!! Luulen, kun näkee yhden erittäin rakkaan ihmisen suomesta, ikäväni ehkä helpottaa. Nyt kuitenkin lopetan, ettei tavoitteeni aikaisin nukkumaan menemisestä ihan pilaannu. Palailen vielä ennen lähtöä, ei musta niin vaan eroon pääse ;) Pitäkää ihana Joulupäivä!


Tässä vielä luukku 24, loput luukut julkaisen myöhemmin blogin puolelle myöhemmin.

Ps. Tänään se siis varmistui, Suomessa törmäillään siis 2.7 eteenpäin.

1 kommentti:

  1. voitsitko tehdä postauksen miten lataat kuvat tänne blogiin?:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3