torstai 3. huhtikuuta 2014

VAIHTO-OPPILASVUODEN KUSTANNUKSET

Moikka! Jos löysit blogini vasta tämän postauksen myötä, niin kerron muutaman taustatiedon itsestäni. Olen siis Anna ja vietän parhaillani vaihto-oppilasvuotta Yhdysvalloissa, tarkemmin ottaen Wisconsinissa. Järjestönäni toimii moitteetton AFS, mutta postauksessa tulen puhumaan tasaisesti kaikista järjestöistä (lukuun ottamatta Rotary järjestöä, sen erilaisten käytäntöjen vuoksi). Olen Amerikassa viettänyt nyt lähemmäs kahdeksan kuukautta ja kolme ihanaa sellaista on vielä edessä. Nyt kuitenkin tiedän mihin rahaa kuluu ja miten vaihto-oppilasvuoden aikana raha-asioiden kanssa tulee toimia, joten kokoan kaiken tietotoni nyt tänne, sillä ennen lähtöä varsinkin vanhempiani se kiinnosti kovasti. Luvassa olisi siis minun näkemykseni rahan käytöstä Yhdysvalloissa, ja mainittakoon vielä se, että olen täysin normaalituloisesta perheestä, vaatteeni kantaa merkkiä H&M, Vila, VeroModa, GinaTricot ja kesäisin kuljen pyörällä, etten joutuisi maksamaan reilun 30 euron bussikorttia. 

Eri järjetöjen hinnat (2014) YHDYSVALLAT

Huomaathan, että hinnat ovat muuttuneet noususuuntaisesta joka vuosi.
AFS....................9 490 euroa
Explorius............7 950 euroa
YFU....................9 150 euroa
UP Education.....7 950 euroa
STS....................8 990 euroa
INTO..................7 990 euroa

Listaa katsoessa huomaa jopa tuhannen euron vaihteluja hinnoissa. Tämä kuitenkin johtuu siitä, että eri järjestöt sisältävät perushinnassaan eri asioita (paina järjestön nimestä, niin saat tietää lisää, mitä kaikkea kukin järjestö sisältää). Esimerkiksi UP Educationin hintaan ei sisälly lentolippuja ja vakuutus ja viisumi puuttuu monelta järjestöltä hinnasta (AFSllä ne varmasti sisältyvät hintaan). Loppujen lopuksi edes ennen kuin lentokone kohdemaahan nousee, riippumatta järjestöstä ollaan maksettu suunnilleen saman verran.
Monissa järjestöissä hintaan kuulumaton 15-30 euron haastattelumaksu, ennen kuin vaihto-oppilasta ollaan edes hyväksytty.

Ennen lähtöä


Koko vaihtopaketin hinta maksetaan ennen maasta poistumista. Tämä tapahtuu koko edeltävän vuoden mittaan olettaen, että vaihto-oppilaaksi hyväksyminen on tapahtunut vuotta edeltävänä syksynä. Ensin on vuorossa takuumaksu (ainakin AFSllä), joka on pienempi kuin muut maksut, noin 800 euroa. Tätä summaa ei saa siis takaisin, jos perutat vaihtovuoden. Viimeinen erä järjestöstä riippuen maksetaa kesäkuun tienoilla.

Piilokuluja


Ennen lähtöä vaihto-oppilas vuosi sisältää valitettavasti paljon kuluja mitä helposti ei tule ajatelleeksikaan. Terveydenhuoltokuluja tulee varmasti jokaiselle, järjestöstä riippumatta. Lääkärintarkastukset, rokotukset (Yhdysvaltojen pakolliset, osavaltio pakolliset ja järjestön pakolliset) ja keuhkoröntgenkuvat tuleevat ensimmäisinä mieleen. Näitä asoita kannattaa selvittää hyvissä ajoin järjestön kanssa, ettei viimeisellä viikolla joudu juoksemaan lääkärissä allekirjoituttamassa sitä sun tätä.

Isäntäperheelle on tapana viedä tuliaisia kotimaasta. Monet vaihto-oppilaat haluavat panostaa näihin oikein kunnolla; antaahan ne hyvän ensivaikutelman ja on pieni kiitos siitä, että perhe suostuu maijoittamaan vaihto-oppilaan vuodeksi omaan kotiinsa. Varsinkin, jos päätät viedä suomalaisia merkkituotteita kuten Iittalaa, Aarikaa tai Marimekkoa, saat helposti tuliaisiin vähintäänkin 100 euroa kulumaan. 

Elektoniikka-asioita on hyvä pohtia niin Suomiperheen, kuin hostperheenkin kanssa. Onko hostperheessä mahdollista käyttää tietokonetta? Itse otin vaihtovuotta varten ostetun läppärini mukaan, syystä että otan niin paljon valokuvia, että haluan ne omaan säilöön. Pidän myös ideasta, että voin istuskella omalla koneella vaikkapa olohuoneen sohvalla, muitten pelatessa kännykkää, neuloessa, katsoessa TVtä... Entäpä puhelin? Otatko Suomipuhelimesi mukaan ja vaihdat siihen liittymän vai ostatko puhelimen liittymällä kohdemaastasi? Itse otin puhelimen Suomesta mukaan ja vaihdoin siihen liittymän täällä ilman ongelmia. Monella vaihto-oppilaalla on kaksi puhelinta kohdemaassa, Suomesta mukaan otettu puhelin ja liittymän mukana tullut uusi kapula. Kuulemani mukaan heilläkään ei ole ollut ongelmia asian kanssa. No entäs sitten kuvat? Haluat varmasti tallentaa vuotesi varrelta ihania muistoja itsellesi, joita voit tulevaisuudessa katsella. Tiedän vaihto-oppilaita, jotka kuvaavat vain kännykällä, koska se kulkee aina mukana. Myös monet ovat ottaneet ison järjestelmäkameran mukaan, mutta kyllästyneet sen ympäri raahaamiseen ja ostaneet pienen pokkarin. Koko kuvajuttu on ihan itsestään kiinni, mutta ehdottomasti suosittelen niitä kuvia millä tahansa vempeleellä näpsimään. Itselläni on täällä Suomesta mukaan otettu järjestelmäkamera ja jos se ei satu olemaan mukana, kuvaaminen tapahtuu kännykälläni.

Matkustamiseen liittyvät tavarat tulee yleensä mieleen vasta vähän ennen lähtöä. Onko uusi matkalaukku tarpeellinen? Entäpä käsimatka tavaralaukku? Itse ostin molemmat, sillä kotona oli aika niukka valikoima matkalaukkuja ja muutenkaan niiden selviytymisestä tänne ja takaisin, ei olisi ollut varmuutta. Mukaan otin ruumaan menevän Samsoniten tilavan laukun ja Prismasta ostetun vedettävän pikkulaukun käsimatkatavaroihin. Myös adapteri(t) on tärkeä muistaa, sillä Yhdysvalloissa on eri virtapiiri kuin Suomessa. Itse otin tilanpuutteen vuoksi vain yhden mukaan ja sillä pärjäsi ihan hyvin vähän aikaa. Adaptereja saa ostettua myös lentokentiltä!

Mitäs muita piilokuluja? Ainakin esim. matkat viisumihaastatteluun Helsinkiin, mahdollinen passin uusiminen, haluat ostaa jotain, mikä on 'pakko' saada mukaan jenkkeihin, haluat järjestää läksiäisjuhlat, jne... Eli piilokuluja on kyllä luvassa, mutta ajoissa aloitettuna niistä kyllä selviää. Ja voihan tietysti olla, että omistat jo pakollisista asioista, eikä niihin kulukkaan enää rahaa!

Hostperhe kustantaa

Hostperhe on velvollinen ruokkimaan vaihto-oppilaan 2-3 kertaa päivässä ja tarjoamaan  hänelle katon pään päälle. Muuten se, mitä hostperhe kustantaa riippuu aivan täysin perheestä. Normaalisti he kustantavat yhdessä tehtävät jutut, esim. perheen kanssa yhdessä mentäessä ravintolaan tai vaikka elokuviin. Jotkut perheet maksavat myös puhelinlaskun ja kouluruokailun (kouluruokailu maksaa Yhdysvalloissa pari dollaria/kerta). Mahdollisista matkoista sovitaan yleensä erikseen esim. maksavatko he hotellin vai osallistuuko vaihto-oppilas kuluihin. Rahajärjestelyistä kannaa keskustella viimestään silloin kun hostperheeseen saavutaan, että vaihto-oppilas osaa hieman miettiä omaa budjettiaan ja mihin rahaa tulee kulumaan.
Perhe ei  ole siis velvollinen antamaan viikko-/kuukausirahaa, vaikka osa tarjoutuu antamaan rahaa mm. hygieniatuotteisiin.

Raha-asioitten hoitaminen

Itse lähtiessäni vaihtoon, minulla oli mukanani Visa Electron ja jo valmiiksi euroista dollareihin vaihdettua käteistä. Paljon suositellaan luottokortin/vanhemman rinnakkaiskortin mukaan ottamista, mutta yhdessä vanhempieni kanssa päätettiin näin olevan parempi. Korttini on tainnut toimia kaikkialla, lukuun ottamatta pientä hämmennystä siitä pitääkö maksaa creditillä vai debitillä (kortti näyttää näitten koneessa yleensä luottokortilta, joten maksan sitten sillä ja lopputulos on täysin sama). Eli siis Visa Electron toimii! Käteistä otin mukaan noin 500 dollaria, joka riitti monta kuukautta. Suosittelen kantamaan kuitenkin varmuuden vuoksi käteistä mukana, edes jonkun verran (ja mieluusti pienempiäkin seteleitä kuin 20 dollaria) ihan kaiken varalta. Täällä pankkiautomaatista nostaessa lähtee aina vero (eli 2-5 dollaria extraa), joten suosittelen nostamaan suurempia määriä kerralla. Ja mainittakoon pankkiautomaateista (ATM) sen verran, että niitä ei ihan joka nurkassa ole, toisin kuin Suomessa ja myöskään et itse näe kuinka paljon tilillä on rahaa.

Monet vanhemmat haluavat jatkaa mahdollista viikko-/kuukausirahaa myös vaihto-oppilasvuoden aikana, joka on varmasti toimiva menetelmä. Itse keskustelen vanhempieni kanssa tulevista menoistani, jolloin mahdollisesti saan heiltä tililleni rahaa. Tämä keino on myös toimiva, mutta haluaisin ainakin vanhempia muistuttaa siitä, että yllättäviä menoja saattaa tulla ihan silmän räpäyksessä ja olisi hyvä jos tilin saldo ei näyttäisi pyöreää silloin. Tosin hostperhe on varmasti ymmärtäväinen ja auttaa vaihto-oppilasta pikaisessa rahan tarpeessa.

Rahan kulutus

Sitten varmaankin kiinnostavimpaan kysymykseen; mihin sitä rahaa oikein kuluu? Tämähän tietysti riippuu huimasti ihmisestä ja mitä hän omasta mielestään tarvitsee, matkusteleeko hän, onko hän mukana harrastuksissa, yms. Kuitenkin ensin kuin maahan saavutaan, rahaa kuluu ihan perus juttuihin. Nyt ei ole oma äiti niitä ostamassa ja voi olla, ettei 16-17-vuotias nuori ole  tajunnut kyseisiin asioihin edes rahaa kuluvan. Hammasharja, hammastahna, kynsisakset ja -viila, harja, meikinpoisoaineet, pinsetit, huislakka, ponnareita, pinnejä, deodorantti... Suomesta kannattaa koittaa ottaa mahdollisimman vähän kosmetiikkaa mukaan (suosittelen ostamaan matkapakkauksia, joilla selviää muutaman ensimmäisen päivän), koska kosmetiikka on yllättävän painavaa. Kun perusjutut ollaan ostettu, varsinkaan shoppailusta edes vähän piittaavat eivät jaksa hillitä hermojaan vaan suorinta tietä käydään koluamassa Hollister, Forever21, Victoria's Secret ja kaikki muut ihanat liikkeet mitä meillä Suomessa ei ole, kuten allekirjoittanut teki. Vaatekaupat, niin kuin lähes kaikki muukin on paljon halvempia Yhdysvalloissa, kuin kotiSuomessa. Mainittakoon vaatteista sen verran, että monessa kouluissa on pukukoodit, joten rahaa kuluu kouluvaatteitten metsästykseenkin. Sen jälkeen käydään ostamassa puhelinliittymä, mikä on poikkeus edellämainuttuihin halpoihin juttuihin ja se voi olla todella kallis. Eli siis ensimmäinen kuukausi saattaa olla kallis perusjuttujen oston takia.
Kouluun kuluu myös rahaa, osa järjestöistä maksaa lukukausi maksun, osan tekee hostvanhemmat tai sitten vaihto-oppilas. Se on noin 50 dollarista 300 dollariin. Koulusta riippuen koulun joukkueisiin liittyminen maksaa ja sinulle saattaa tulla pakollisia tavarahankintoja ja maksuja kisamatkoista, tietysti riippuen siitä minne matkat tehdään. Kolulla on myös paljon omia vaatteita koulun logolla ja väreillä varustettuna, joita vaihto-oppilas saattaa haluata ostaa. Koulussa on myös erillaisia vapaaehtoisia tapahtumia, jotka saattavat syödä paljon rahaa. Ensin syksyllä on homecoming tanssit, jonne ainakin tyttöjen mekko ja asusteet maksavat. Jos tytölle ei deittiä tansseihin löydy tai vaihto-oppilas haluaa muuten vain mennä tanssahtelemaan kaveriporukalla, jopa 60 dollarin lippu pitää ostaa itse (poika yleensä maksaa tytön ja pojan liput). Tämän lisäksi talvisin on lähes joka koululla tanssit, joko joulun jälkeen tai ystävänpäivän tienoilla, jolloin taaskin lippu saattaa olla kallis. Kaikista kallein on kuitenkin keväällä juhlittava Prom, jota voi verrata Suomessa järjestettäviin vanhojen tansseihin, joilloin mekot, meikit, hiukset, kuvaukset, liput ja mahdolliset limusiinit maksavat.
Kun normaali elämä on saatu käyntiin, voi olla, että joissain kuussa rahaa ei kulu paljon ollenkaan. Kavereitten kanssa saatetaan viikolla tai viikonloppuisin mennä pikaruokaravintolaan tai kahvilaan, milloin lasku on helposti alle viiden dollarin, vaihto-oppilaalla on hyvin vaatteita ja tarvikkeita, joten kaikki on hyvin. Myös itselläni on ollut täällä kuukausia jolloin olen kuukaudessa rahaa kuluttanut noin 20 dollaria. 
Omalla kohdallani voin sanoa joulun olleen erittäin rahaa syövää aikaa; halusin lähettää perheelle ja kavereille Suomeen paketteja ja vain se, että sain paketit postiin maksoi vähän alta 200 dollaria. Tuohon päälle vielä kaikki tavarat sinne sisälle. Joten pakettien lähettämistä kannattaa miettiä ja etsiä mahdollisimman hyvä tarjous paketeille.
Vaihto-oppilas vuotensa aikana haluaa hyvin mahdollisesti nähdä muutakin kuin oman kotikaupunkinsa, jolloin erillaiset järjestöt antavat mahdollisuuden liittyä heidän matkoilleen esimerkiksi Californiaan, New Yorkkiin, Washington DChin ja Hawaiille. Jos näihin vapaaehtoisiin matkoihin haluaa osallistua on hinta lentoineen päivineen parissa tuhennessa dollarissa. Tietysti myös riippuen siitä missä asut ja minne menet. Matkustamisesta saattaa siis tulla iso lisämaksu.

Summia

Järjestöt antavat yleensä suositussumman antamaan vanhemmille vähän vinkkiä siitä kuinka paljon lapsi tulee rahaa kuukausittain käyttämään. Tämä summa on 200 dollarista 300 dollariin, jonka voisin uskoa pitävän paikkaansa siinä suhteessa, että joissain kuussa saattaa hankintoihin kulua kevyet 500 dollaria, kun taas pari seuraavaa kuukautta mennee 20 dollarin budjetilla ihan huomaamatta. Monet näistä kustanteista on kuitenkin itsestä kiinni, joten jos raha-asiat keskustellaan jo ennen lähtöä läpi, en uskoisi tulevan ongelmia. Kuitenkin onhan se tietenkin mukavaa ostaa matkamuistoja esim. matkustaessa jonnekkin, miettimätttä voiko jotain ostaa rahan kulutuksen takia.
Eli tiivistäen, kyllä rahaa kuluu, jos joka kuukaudeksi varataan 250 dollaria 10 kuukauden aikana se on 2 500 dollaria, eli n. 1810 euroa. Ja tuon summan ylittäminen ei ole ennen kuulumatonta, varsinkaan, jos vähääkään aikoo vaihtovuotensa aikana matkustaa. 


Jokaisen pennin arvoinen kokemus

Sanomattakin on selvää, että vaihtovuosi syö todella paljon rahaa ja on todella suuri uhraus vahemmilta ja kaikilta, ketkä siinä suostuvat avustamaan. Mutta tätä uskomatonta kokemusta ei voi mitenkään verrata rahassa, tämä on niin paljon enemmän. Vaihtovuosi on jotain niin uskomatonta, myös niine huonoine hetkineen, että se jättää ikuisen jäljen vaihto-oppilaasen. Vaihto-oppilaaksi lähtö on nuoren elässä yksi kauneimpia asioita, joita voi tapahtua, se on paras lahja ja jokaisen pennin arvoinen kokemus. 

Vaihto-oppilaalla on myös mahdollisuus hakea apurahoja ja stipendejä. Mm. vaihto-oppilasjärjestöt myöntävät muutaman sadan euron avustuksista yli tuhannen euron avustuksiin. Myöskin Rotary järjestön kautta on mahdollisuus päästä vaihtoon paljon halvemmalla, joten suosittelen lueskelemaan heidän sivustojaan ja mahdollisesti ottamaan heihin yhteyttä. Ja vanhempien pitää muistaa, että kuluisihan sitä rahaa kotimaassakin! Omilta vanhemmiltani olen ainakin saanut terveisiä, että kolmannes vaihto-oppilasvuoden hinnasta on säästynyt kodin vesi-, sähkö- ja ruokalaskuissa.

Toivottavasti postauksesta oli apua teille, epäselvyyksiä ja kysymyksiä saa esittää kommenteissa!

26 kommenttia:

  1. Oli paljon apua, kiitos sulle tosi paljon! Oon lähdössä jenkkeihin vaihtoon syksyllä 2015 joten tosi mielelläni lueskelen kaikkii vinkkejä ja vaihtariblogeja. Tää on sun on yks lemppareista! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos paljon sulle! :)

      Poista
  2. Osaatko sanoo paljon sun edestakaset lentoliput makso sinne Kaliforniaan? Ja paljonko käytit suurin piirtein rahaa ton teiän roadtripin aikana? Jouduitko maksaan siitä muuta kun omat syömiset ja ostokset, vai jouduitko osallistuun kans matkakustannuksiin? Tosi hyödyllinen ja kiva postaus!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm nyt ei ole kyllää oikeen minkäänlaista muistikuvaa, 300-450 dollarin välissä taisi olla, mutta lensin joulun aikaan eli liput oli kalliinpia kuin normaalisti! Roadtripin maksoi melkein kokonaan Selinan hostäitin munkin osalta (tosin annoin hänelle siitä pienen korvauksen), mutta lentolippuihin kulutin 270 dollaria muistaakseni ja tietysti matkamuistot päälle. Kiitos paljon :)

      Poista
  3. Vau olipa hyvä postaus! Avasi silmät siihen todellisuuteen kuinka paljon rahaa oikeasti kuluu siellä! Terv. tuleva Usa vaihtari:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllä sitä rahaa saa aika mukavia summia uppoamaan.. Kiitos :)

      Poista
  4. moitteettomasti toimimaton? erillaisten käytäntöjen? nyt plz äidinkieli haltuun vaikka jenkeissä majailetkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä oikeen selität, se että on joku kirjotusvirhe tai jotain ei tee toisen äidinkielestä huonoa :D:D:D Sitä paitsi molemmat ovat aivan täysin ymmärrettävissä olevia?

      Poista
    2. ylimääräinen konsonantti, iik? :D ei sulle varmaan sit ikinä oo tullu jonnekin :-)

      Poista
    3. on tossa miljoona muutakin kielioppivirhettä :) kunhan huomautin asiasta? mun mielenkiinto lopahtaa ainaki tekstiä lukies, en sitten teistä tiedä

      Poista
    4. Pahoitteluni! (Tosin mietin lähes koko koulupäivän mikä tuossa on oikein väärin ennen kuin tajusin :D)

      Poista
  5. Voi kiitos tää oli aivan loistava! Just tämmösiä juttuja oon miettiny ja pitääpä näyttää tää vanhemmillekin!:)

    VastaaPoista
  6. Kyllä minullle AFS maksoi tuosta 800€:sta 80% takas kun peruutin vaihtovuoteni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas vaan, pahoittelut väärästä tiedosta!

      Poista
  7. Tosi hyödyllinen postaus, kiitos sulle!
    Haaveilen itse vaihtovuodesta tosi paljon ja tää sun blogi on lisänny innostusta. On tosi kivaa lukee sun postauksia, koska kirjoitat aina omista tunteistasi rehellisesti :-)
    Osaisitko muuten yhtään neuvoo tossa kohdemaavalinnassa, ite kun en yhtään osaa päättää minne hakisin...
    Mutta iso kiitos että jaksat kirjoitella tätä blogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eikä, kiitos sinulle! Olisi ihan tosi siistiä jos päätät lähteä :)
      Tosta kohdemaa jutusta en osaa oikein sanoa, lähde sinne mikä eniten houkuttaa! Suosittelisin pois euroopasta lähtöä, koska eurooppaan on helppo mennä muutenkin ja sen jälkeen voit miettiä kieltä, jos haluat oppia jotain muuta kieltä kuin englantia, suuntaisin sinuna ehdottomasti lattaareihin! Jos taas englanti kiinnostaa, niin USA ja Aussit on ainakin erittäin suosittuja vaihtoehtoja. Sitten vaan punnitset missä maissa on eniten sua viehättävie juttuja. Mutta ihan loppujen lopuksi, sillä ei ole järkyttävän suurta merkitystä missä vuotesi vietät, upea vaihtovuosi se on kuitenkin ;)

      Poista
  8. Kiitos tästä! Ei oo oikein tullu ajateltua, kuinka paljon rahaa oikeasti menee... Tietenki ajattelee, että rahaa menee kaikkeen, mutta ei tule ajateltua, että sitä menee NOIN paljon! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tottahan se on, että rahaa kuluu paljon sellaisiin asioihin, mihin ei todellakaan sitä ajatellut kuluvan :D

      Poista
  9. KIITOS! Tää oli aivan mahtava, just tällästä oon kaivannut. Laitoin kirjanmerkkeihinkin, tän apua tuun käyttämään vielä jatkossakin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, tosi ihana kuulla tästä olleen apua! :)

      Poista
  10. Oliks sulla mitään kielitestiä tai haastattelua enkuks ennen vaihtoon lähtemistä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastattelu oli kokonaan suomeksi, mutta sen jälkeen kaikille silloin jenkkeihin lähteville vaihtareille pakollinen SLEP -testi oli englanniksi :)

      Poista
  11. Heippa ! Hyvä postaus, ja aattelin vaa kysäistä että voiko vaihtoon mennä silloin kun ei ole koulua ? Esimerkiksi vaikka kesälomalla pariksi viikoksi ? :)

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti vastaat mutta paljonko sinne meni rahaa yhteensä :00

    (olen miettimässä lähtöä)

    VastaaPoista
  13. Oon kans menossa Exploriuksella USAAN 2017 Syksyllä. Mua etenki toi rahankäyttö ja Host-perheen kanssa matkustelu herättää kysymyksiä. Haluaisin kans, jos sua ei siis haittaa et paljonko kuluja meni yhteensä ekaks viisumeihin yms siis järjestön hintaa lukuunottamatta ja toiseks et kuinka paljon sulla meni yhteensä? Avais tosi hyvin et paljonko siihen tarttis! Kiitos jos autat ja tosi kiva postaus:) - Jasmin

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3