sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

MY EXCHANGE YEAR

Saako jo tulla puhumaan syvällisiä lähdöstä? Vai onko liian aikaista? Kai mä saan, tai itseasiassa taitaa olla korkea aika sillä mun countdown, joka mulla on pyörinyt siitä asti kuin tulin tänne näyttää aika alhaisia numeroita. Huomenna, siis sunnuntaina hyvästelen jo osan mun perheestä. Sitten maanantaina  hyvästelen loput perheen jäsenet ja koko mun elämän Amerikassa, mun vaihtovuoden. Mä olen ihan pian kotona. Mitä.
beforeafteranna
Ainakin jenkkihymy on tarttunut muhun ja nykyään hymyilen hampaitten kanssa melkein joka kuvassa! Vähän vajaa vuosi siinä kestikin 
Menen kotiin ihan eri ihmisenä mitä tänne tulin ja tästä aika moni muukin vaihtari on puhunut. Pakostakin vuosi eri elämän kanssa erilaisessa paikassa muuttaa sua ja varsinkin se, kun ei ole sitä tuttua ja turvallista enää ympärillä. Sillon sä olet aikalailla yksin ja sun silmät avartuu kaikelle muulle. Mua naurattaa, kun viime kesänä ajattelin itseni olevan todella avoin ja suvaitsevainen. Nyt voi mielestäni sanoa kehittyneeni tuossa asiassa aika paljonkin. Sama koskee sitä, että luulin ettei se mitä muut musta ajattelee kiinnosta mua. Kyllähän se kiinnosti niin paljonkin. Itseasiassa, että se rajoitti koko mun elämää. Ajattelin, että olen sosiaallinen. Tämä on varmaan kohta mikä mua huvittaa kaikista eniten. Tätä on vaikeaa selittää, olen niin eri mutta silti jotenkin ihan sama. Musta tämä vaihtovuosi on muokannut mua vaan hyvään suuntaan ja olen jo monta askelta lähempänä sitä mikä haluan olla. Mulla on niin paljon parempi itsetunto nyt ja arvostan itseäni enemmän vaikkakin tämän kymmenen kiloa lössömmän kropan kanssa. Tähän nyt kuulostaa super tyhmältä, ehkä kliseeltä, mutta kuitenkin olen tän vuoden aikana oikeasti oppinut tietäään mitä YOLO tarkoittaa. Musta se tarkoittaa sitä, että vaan sä voit itse päättää mitä sä haluat sun elämällä tehdä ja mitkä on niitä unelmia, mitä sä ihan oikeasti haluat jahdata. Sun ei tarvitse miettiä 'Kyllä mä sitten kun mulla on rahaa ja olen eläkkeellä', sillä jos sä vaan oikeasti haluat jotain niin kovaa kuin mahdollista ja olet valmis työstämään sun unelmia monia vuosia ja heittämään jopa koko elämäsi likoon niitten takia, sun unelmat toteutuu varmasti. Ja mikään ei tunnu niin hyvältä, kuin toteutunut unelma.
CALIday1 528 Palataan jälleen kerran ajassa vähän taaksepäin, itseasiassa kadeksanteen elokuuta 2013. Istuin miedän keittiön pöydän ääressä, kello oli jotain vähän yli keskiyön ja takana oli päivä joka oli ollut kamalin ikinä hyvästellen kavereita, stressatessa ja pakatessa. Silloin mä kirjoitin teille näin "Nyt kun tänään lähden ja olen mukaan ottanut siis kaiken mitä tarvitsen (kameran ja rahaa) ja lähden toteuttamaan unelmiani. Huonoon en tyydy. Tällä kertaa en edes keskivertoon, niin kuin aina ennen mun elämässä. Tällä kertaa mä olen paras. Se parhaista parhain, että voin olla tämän vuoden jälkeen musta niin ylpeä.". Nyt kun kirjoittelen viimeistä kunnon postausta Amerikan mantereelta, voin kertoa olevani enemmän kuin ylpeä itsestäni. Samaisessa postauksessa myös luki "En siis ikinä, never ever, että oikeesti teen tän." Ja mähän tein sen, enkä vielä tänä päivänäkään usko sen olevan totta. Se tuntuu niin epätodelliselta ja tuntuu että nyt olisin unessa. Lähes kaikki suomalaiset vaihtarikaverit ovat Suomessa ja en usko että minäkin menen pian. Vietän nyt mun vikaa viikonloppua täällä. Valmistun hitaasti mun parhaisiin päiviin ikinä, niihin päiviin kun näen kaikki taas Suomessa. Ei tässä maailmassa voi vaan olla parempaa tunnetta, kuin se kun voi vuoden jälkeen halata kaikkia rakkaita. Kyyneleet virtaa vaan ajatuksestakin, siitä helpotuksen ja onnellisuuden tunteesta. Silloin kai voin sanoa olevani maailman onnellisin. WP_20130808_009 Mulla on kuitenkin vielä pitkä matka kotiin. Näihin vikoihin päiviin mahtuu ja on mahtunutkin niin paljon kaikkea ja pään sisälle on sota käynnissä. Yli viikkoon nyt en ole nukkunut kunnolla, parin tunnin pätkiä jolloin näen maailman oudoimpia unia. Mulla on vielä hyvästejä jäljellä. Jos jotenkin ikinä selviän perheen hyvästelystä, mulla on varmaan pahin vielä edessä eli vaihtarikaverit. Lähden siis perheestä maanantai-iltana, jolloin mut ajetaan Horicon nimiseen paikkaan täällä Wisconsinissa. Sinne tulee kaikki meidän alueen vaihtarit ja sieltä lähdemme yhdessä bussilla kohti erästä Collegea Chicagon lähelle. Tuonne Collegeen saapuvat kaikki AFS vaihtarit tästä Illinois-Wisconsin-Minnesota jne. alueelta, eli siellä tapaan muut suomalaisetkin. Kerron mun matkasta vielä ennen kuin lähden. Kuitenkin vaikka oon niin innoissani menossa kotiin, mua vaan pelottaa niin paljon. En oikeasti voi muuta toivoa kun selviän hengissä tuon matkan ja sen jälkeen sopeudun Suomeen.. Haluaisin niin vaan nyt mennä nukkumaan ja herätä joskus hmmm.. Ei koskaan? No en voi sanoa noinkaan.. Haluan Suomeen enemmän kuin mitään, mutta toisaalta.. Ei. Enkö saisi menolippua jonnekkin painottomaan paikkaan, missä vaan voisi leijailla ja kaikki olisi hyvin, mikään en painaisi mieltä tai aiheuttaisi stressiä. Ei sitten.
LA&BU 143 Mulla tulee ikävä ihan kaikkea. Tätä mun elämää, sitä tapaa miten aamulla herään ja illalla menen nukkumaan ja kaikkea siltä väliltä. Mun elämä on täälläkin täynnä pieniä ärsyttäviä juttuja mistä en pidä, mutta ne on kuitenkin ollut osa mun vuotta. Sen takia niitäkin juttuja tulee ikävä. Olen varma että nämä Amerikassa kokemani ja oppimani jutut tulen muistamaan lopun ikäni ja osa musta on aina hieman amerikkalainen. Pelkään ehkä olevani liian amerikkalainen Suomeen. Olen ylpeä mun pienestä amerikkalaisuudesta ja enää mua ei pelota olla hieman erilainen. Olen onnellinen, että tein tän. Mä selvisin siitä mistä en ikinä oikeasti uskonut selviäni. En uskonut ikinä sen hetken tulevan kun palaan kotiin. Suomikotiin. Mulla tulee sanoin kuvaamaton ikävä tätä kaikkea. Tätä paikkaa ja tätä elämää. Tämä maailma on muuttanut mun elämän. Vihdoin olen ylpeä itsestäni ja voin kertoa itselleni, että tämä on kunnia olla minä. Nyt mun aivot ei toimi ja mun on pakko koittaa mennä nukkumaan ja herätä viimeiseen päivään mun perheessä. Mulla on vaan niin paha olo tästä kaikesta.. Lupaan kuitenkin tulla teille vielä juttelemaan ennen kuin poistun Amerikan mantereelta. Pian nähdään Suomi

 Heitäppä kysymyksiä kysymyspostaukseen 5.7.2014 asti!

16 kommenttia:

  1. oiii ihana postaus! <3

    VastaaPoista
  2. Ääh miultaki meinas päästä itku ku luin tätä postausta :D Ihana postaus siltikin ♥

    VastaaPoista
  3. aivan ihana postaus ! <3
    i

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihana postaus! Täällä yksi joka on 30 päivän päästä lähdössä jenkkeihin myöskin vaihtoon ja toivon että voin tuntee vuoden päästä samallalailla kun sinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sulle! Voi upeeta et oot lähdössä ja oon melko varma, että sulla on samanlaisia fiiliksiä vuoden päästä. Upeeta vuotta sulle ;)

      Poista
  5. Pyhpah. Taisi kymmenen kiloa tulla kokemusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no joo, ehkä jopa enemmänkin ;)

      Poista

Kiitos kommentista <3