sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

OLEN KOTONA

kotiinpaluu 099 Vihdoin ja viimein MOIKKA! Hengissä ollaan täällä Suomen mantereella ja nyt vihdoin saan aikaiseksi istahtaa tähän koneelle ja kirjoitella teille. Todella suuret pahoittelut, että en ole tänne itsestäni pystynyt mitään ilmoittamaan, mutta sen jälkeen kun 2.7 keskiviikkona turvallisesti laskeuduin Suomeen on tämä elämä ollut yhtä juoksua paikasta toiseen. Lähdin nimittäin 4.7 Kreikkaan, Kreetalle perheeni kanssa ja kotiuduin vasta lauantai aamuyöstä. Kuitenkin ajattelin nyt hyvittää tämän postaamattomuuden kertomalla ihan mun matkasta ja mitä mulle kuuluu.

Matka Suomeen meni kohtalaisen hyvin. Tottakai oli rankkaa sanoa hyvästit perheelle ja sen jälkeen kuunnella AFSn vapaaehtoisten puhetta siitä, kuinka kotona tulee olemaan kamalan rankkaa ja nyt sun the year on ohi. Matkatavaroittenkin kanssa mulla oli vähän ongelmia ja turvatarkastukseen marssittiin topin, t-paidan, kahden neuleen, kahden hupparin, farkkujen, shortsien, lökäreiden, lippiksen ja kaulahuivin kanssa. Tämän lisäksi kaverit oli ottaneet jotain mun tavaroita, kiitos superisti muuten siitä! Oli kamalaa nähdä vaihtarikaveritkin viimeisen kerra ja jotenkin koko tilanne ennen lentokoneeseen astumista oli kamalan ahdistava. Haluisin kotiin, mutta samalla se oli niin pelottaavaa, kun ei kertakaikkiaan vaan tiennyt mitään yhtään mistään. Matkustettiin Suomeen samassa porukassa millä 11kk sitten lähdimmekin Suomesta ja se oli kyllä ihana juttu! Tosi ihanaa, että oon heistäkin saanut noin hyviä kavereita ja ilman heitä en tätä reissua olisi selvinnyt missään mielessä. Kun oltiin pitkä lento Atlantin yli selvitty Arlandan lentokentälle tutu niin kuin olisi ollut kotona! Ihmettelin varmaan jokaista mahdollista asiaa ja vessakin oli niin kiva, että sinne piti mennä ihan hengailemaan. Fatzerin karkkejakin löytyi! Tulla lentokentällä vietettiin pari tuntia ja aika meni hullun nopeasti ja muitten suomivaihtareitten kanssa ei voinut olla muuta kuin kivaa. Sitten kun oikeasti asteli koneeseen, jonka tarkoitus oli lentää Arlandasta Helsinkiin, alkoi kyllä jo kuumottamaan. Olin oikeasti menossa kotiin. Tuo tunnin matka on varmaan mun mielessä aina, koska kaikki yhdesä mietti kehtäkösän siellä lentokentällä on vastassa ja kaikki jotenkin unohti sen surullisuuden vaihdon loppumisesta. Se oli kyllä mahtavaa, ja en väitä ettenkö olisi muutamaa kyyneltä tipauttanut kun tömpsähdettiin siihen Helsinki-Vantaan lentokentälle. Haettiin matkalaukut, pienellä porukalla odotettiin että kaikkien matkalaukut tulisi ennen kun astutaan muutaman metrin päässä olevaan odotushuoneeseen, missä odotti kaikkien vanhemmat ja kavereita. Minua siellä odotteli nuorin pikkusiskoni ja äiti ja iskä. 

Jälleennäkemisen jälkeen oli parin tunnin ajomatka kotikaupunkiini Turkuun, jonka ensin luulin olevan maailman pisin matka, mutta se osoitautuinkin erittäin lyhyeksi. Näin mun keskimmäistä pikkusiskoa heti kun olin päässyt kotipihaan ja ensimmmäinen juttu mitä hän sanoin minulle olikin "Anna oletpa sä iso". Hahaha hups. Sen jälkeen söin mun ekan kunnon Suomiruuan ja melkeimpä heti näin mun parhaan ystävän Elinan, joka oli palannut vaihdosta kaksi päivää aikaisemmin. Lähedettiin yhdessä tapaamaan meidän yhteisiä niin hyviä ystäviä ja oli kyllä super kiva ilta, jos ei lasketa sitä, että meinasin aina välillä kuolla väsymykseen. Seuraavana päivänä heräilinkin joskus neljän aikaan iltapäivällä, minkä ansiosta mulla ei ole ollut aikaeron kanssa mitään ongelmia. Kuitenkin tuosta kotiin paluusta on tulossa jotain videomateriaalia näytille teille tässä kun saan videon editoitua. 

No mitäs mulle sitten kuuluu? Lyhyesti sanottuna ihan hyvää, mutta voisin vähän pidemmin vastata. Tuntuu niin oudolta olla kotona, etten tiedä miten päin olisi. Kokoajan olisi hirveästi tekemistä, mutten saa yhtän mitään aikaiseksi. Aina kun olen nähnyt kavereita en ole tajunnut tilannettta ollenkaan. Olen vaan tyyliin ihan hiljaa, koska en vaan kertakaikkiaan saa sanaa suusta. Kaikki tuntuu jotenkin niin samalta, mutta myös erilaiselta, koska en tiedä miten tulisi joissain tilanteissa toimia. Kaikki on niin pientä, vastaan tuijoille ei moikkailla ja täällä voi käyttää pyörää ja bussia. En oikein osaa pitää yhteyytä jenkkilän päähän tai edes keneenkään vaihtariin, koska tuntuu niin oudolta. Kai tämä tästä, tai pakko kai tän on, sillä muuten en pysty nauttimaan tästä kesästä nyt ollenkaan. Yritän vaan olla ottamatta liikaa stressiä mistään ja tehdä vähän sitä mitä huvittaa. Alan nyt vastailemaan kysymyspostauksen kysymyksiin, jotain on tullut muuten ihan superisti eli kiitos teille! Mulla on muutenkin vielä muutamia jenkkipostauksia jäljellä mitkä haluan toteuttaa, joten tässä lähiaikoina tullaan varmaan törmäilemään useasti täällä blogissa! Kreikastakin tasaiseen tahtiin napsisin kuvia, joten sieltäkin tulette jotain materiaalia näkemään, ehkä kuvien lisäksi myös videoiden muodossa ;)

6 kommenttia:

  1. Täytyy sanoo et tosi samanlaiset fiilikset täällä! Toivottavasti me btw saadaa aikaseks nähä joskus!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavuutta etten oo yksin!! JA HEI meidän on AIVAN PAKKO nähdä! :)

      Poista
  2. Löysin blogisi youtuben kautta ja aikas kiva blogi onkin! :) Haluisin vaihtoon itsekin, mutta olen 8 luokalla ja englannin kielen opettelu on laiminlyöty jo ekasta enkun tunnista lähtien. :/ En osaa mitään, ja apuna harjoittelen intensiivikieli kurssin avulla. Kaikki kielet ovat mulle vaikeita en tiedä miksi, varmaan kun olen laiska opettelemaan. Olet todellatodella kaunis ja videoitasi on kiva katsella ja lukea blogia! :--D Ihailen sinua, koska olet vaan... ...niin upea! :) (entiedämiksi?!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, ihana tää!! Mäkään en mitään englantia osannut lähes ollenkaan kun lähdin ja muutenkin englanti ja kaikki kielet on ollut aina tosi vaikeita mulle, mutta silti mä oppisin! En puhu läheskään täydellisesti vieläkään, mutta nyt voin olla edes vähän ylpeä mun taidoista :)

      Poista

Kiitos kommentista <3